Cambridge

Moi,

Oltiin 27 päivä porukalla Cambridgessä. Lähettiin ajamaan jo yheksän aikaan ja napattiin kaks muuta suomivaihtaria ja toisen host-äiti läheltä mukaan. Pysähdyttiin sit park&drive juttuun. Ne on siis parkkipaikkoja mistä menee bussi haluttuun kohteeseen. Kun päästiin kaupunkiin, käytiin ekana vessassa ja sitten hajaannuttiin pienempiin ryhmiin.


Itse liikuin saksalaisen Johanneksen ja suomalaisen Suvin kanssa. Aluksi me lähinnä pyörittiin keskustassa ja käytiin myös yhen kirkon tornissa. Portaiden kiipeeminen oli kyllä aikaa vievää ja raskasta puuhaa, mutta näkymä oli sen arvoinen.








Hetken pyörimisen jälkee mentiin vähän kauemmans puistotyyppiselle alueelle. Keskustan reunalla menevässä joessa todella monet turistit menivät pienillä veneillä, joissa ei ollut moottoria eikä meloja vaan niitä vain työnnettiin pitkällä kepillä.


Käveltiin sitten vähän suurimman turistialueen ulkopuolella ja löydettiin oikein hauska silta, jolla otettiin kasa kuvia. Saa sitten itse päättää onko ne järkeviä kuvia vai ei. 




Käytiin sitten vielä kävelemässä lisää ja syötiin sushia. Paikkassa missä käytiin, oli sushijuna. Tän jälkeen yritettiin löytää toiset, huonoin tuloksi. No tuli ainakin käveltyä kunnolla. Tavattiin sitten porukalla ja lähettiin takaisin. Tuli nyt aika kuvapainotteinen postaus, mutta ehkä siitä välittyy osa kaupungin kauniista arkkitehtuurista. 



Kommentit

Lähetä kommentti