Sijoitustiedot ja aloitus

Hei

Kun hain vaihtovuosiohjelmaan, päätin, että sijoitustiedot saatuani aloitan blogin ja sen kirjoittamisen. Tässä sitä nyt ollaan. Olen helsinkiläinen lukiolainen ja olen lähdössä elokuun lopussa Iso-Britanniaan lukukaudeksi 2018-2019. Vaihtojärjestönäni toimii YFU (eli youth for understanding) ja vastaanotaava järjestö on InterStudies.

Päätin aloittaa blogin, jotta kaverit, kummit ja mummit voivat helposti seurata mitä minulle kuuluu ja mitä teen vaihtovuoteni aikana. Syy sille miksi aloitin kirjoittamisen jo nyt on kuitenkin vaihtoa miettivät ja vaihtoprosessissa mukana jo olevat. Itselleni blogeista oli iso apu ja minua harmitti, etten löytänyt kuin vain pari Iso-Brittanniasta kertovaa. Tässä on sitten seuraaville listaan yksi lisää.

Sijoitustietoni tulivat siis muutama päivä sitten. Olin saadessani ne ystäväni luona ja kun avasin puhelimeni ja katsoin, että minulle oli tullut sähköposti otsikolla Isäntäperheesi yhteystiedot Englannista. Tässä tilanteessa fiiilis oli hyvin sekava. Jonkinlainen euforian ja paniikin yhdistelmä. Halattuani ystävääni varmaan kaksi minuuttia, luin vihdoin sähköpostin. 

Tulevaan perheeseeni kuuluu host-vanhemmat, -98, 00 ja 05 syntyneet tytöt. Perhe on alunperin ranskalainen, mutta he ovat asuneet Britanniassa jo 16 vuotta. Tuleva kotikaupunkini on Burton Latimer. Se on hyvin pieni kaupunki (vain noin 7000 asukasta), mutta onneksi siitä 6 mailin (vajaa 10 km) päässä on vajaan 70 000 asukkaan kaupunki nimeltään Kettering. Kartalta näkee Burton Latimerin sijainnin. 

Tulevani kouluni on Huxlow Science College. En tiedä koulusta kovin paljoa, mutta siellä on noin 800 oppilasta. Teen siitä myöhemmin oman postauksen. 

Jos tunnet minut, voit rauhassa skipata tämän kappaleen, mutta jos et, niin suosittelen lukemaan, koska näin saatat ymmärtää paremmin tulevien postauksen sisällön. Olen siis 16 vuotias ja käyn lukion ensimmäistä luokkaa. Harrastuksinani käyn harmonikka-, nokkahuilu- ja laulutunneilla. Nokkahuilujen soitto itseasiassa vaikutti kohdemaavalintaani. Haluan nimittäin jatkaa tunneilla käyntiä ja maat, joissa nokkahuilua soitetaan laajemmin, ovat harvassa. Onneksi Briteissä on pitkät perinteet nokkahuilulla ja toivonkin löytäväni opettajan jostain lähikaupungista.

Jos sinulla on jokin asia mitä harrastat ns. vakavasti, kannattaa miettiä haluatko jatkaa sitä vaihdon aikana, koska se ei ole useinkaan mahdollista. Kuitenkin, kaikki asiat ovat usein järjestettävissä, varsinkin jos harrastuksesi on suhteellisen yleinen ja sitä ei tarvitse harrastaa useita kertoja viikossa. Itse todennäköisesti yritän saada Briteissä soittotunnin esimerkiksi joka toinen viikko, vaikka Suomessa olen käänyt tunneilla viikottain. 

Olen vieraina kielinä opiskellut ennen lukiota vain englantia ja ruotsia, joten halusin lähteä englanninkieliseen mahaan, jotta minulla olisi jonkinlainen pohja kohdemaan kielelle. Lukiossa olen aloittanut saksan opiskelun, mutta hain vaihtoon ennen lukion alkua, joten tämä ei vaikuttanut valintaani.

Kirjoitan varmaan seuraavaksi vaihtoprosessista ja hakemisesta. Jos sinulla on jotain kysyttävää mistään vaihtoon liittyvästä tai postauspyyntöjä, laita vaikka kommenttia. Sosiaalisesta mediasta minut löytää instagramista käyttäjänimellä @vipsahtanut


p.s. Näytän nykyään hieman erilaiselta kuin kuvassa, koska en enää käytä silmälaseja 

Kommentit